Sponsorointi ja lahjoitukset tapahtuvat SOS-Lapsikylän verkkosivujen alla. Klikkaus ohjaa sinut uudelle sivulle.
Kymmenen nuoren kesäleiri Kauniaisten urheilukentällä.
Vähän retkeilyä lähimaastossa.
Kivaa tekemistä nuorille.
Tämä oli ensimmäinen ajatus unelmasta, josta lopulta muodostui Dream Spark.
Lue nuorille suunnatun tapahtuman luomiseen johtanut tarina kokonaisuudessaan alta.
Melina Näätänen, Rokmind Oy.

Ajatuksesta käytäntöön

Viime vuoden lopulla Rokmindin Melina Näätänen sai ajatuksen. Rokmind on jo pitkään tehnyt hyväntekeväisyyttä ja Mellu oli jäänyt miettimään, mitä he voisivat tehdä seuraavaksi. Hän sai idean vähävaraisten perheiden nuorille suunnatusta kesäleiristä, joka voitaisiin toteuttaa esimerkiksi ihan vain Kauniaisten urheilukentällä ja tarjota nuorille tekemistä ja hauskanpitoa.

Mellu päätti hyödyntää parviälyä kokeillakseen olisiko tämä muidenkin silmin hyvä idea ja teki aiheesta Facebook-päivityksen. Idea vähävaraisten perheiden nuorille suunnatusta leiristä sai valtavan määrän kannustusta.

Muiden mielestä idea oli hyvä, oikeasti hyvä. Facebook-päivitys päätyi myös vanhan naapurin silmiin 20 vuoden takaa, joka kertoi miehensä innostuneen ajatuksesta. Sattumoisin mies oli Kari Kisakalliosta, joka voisi tarjota puitteet vähän isommallekin leirille. Kari oli pyöritellyt vastaavaa ajatusta itsekin, ja onnekkaan somepäivityksen myötä tarjoutui tilaisuus lähteä toteuttamaan unelmia.

Kari Seppänen, Kisakallio.
Kisakallion yhteistyön myötä ajatus hieman isommasta leiristä kasvoi.
Mitäpä jos sittenkin ottaisimme mukaan jopa 30 nuorta alkuperäisen kymmenen sijaan?
Kukaan ei osannut vielä tässä kohtaa kuvitellakaan, että lopulta leirille otettaisiin mukaan sata osallistujaa ja tavoitteena olisi sytyttää sata kipinää.
Mukaan tarvittiin kumppanitaho auttamaan niiden varojen hallinnoimisessa, joita kaikki kipinöiden sytyttäjät haluaisivat nuorille lahjoittaa tai sponsoroida.

Mellun tuttu osasi ohjata projektin SOS-Lapsikylän suuntaan ja avasi keskustelun sähköpostissaan sanoilla: ”Tässä sähköpostissa ei ole kuin hyviä ihmisiä”.  Tästä viestistä lähtikin käyntiin yhteistyö SOS-Lapsikylän kanssa Annemin ja Päivin johdolla.

Annemi Usva-Vänttinen, SOS-Lapsikylä.
Päivi Häikiö, SOS-Lapsikylä.

SOS-Lapsikylän kautta löytyi myös mahdollisuus tehdä tästä jotain vielä leiriä enemmän. SOS-Lapsikylällä on oma Unelmista totta -hanke, jonka kautta leirille saapuville nuorille voidaan järjestää jatkumoa leiriltä löytyviin intohimoihin harrastuksen muodossa. Projekti kasvoi tämän myötä yhä hienommaksi tilaisuudeksi nuorille.

Kun kaikki muut tekijät olivat mukana, tarvittiin vielä joku, joka toteuttaisi leirin visuaalisen ilmeen ja brändin. Mellu heitti jälleen sosiaalisessa mediassa verkot vesille.
Lauri Keinänen,  Blo Creative Agency Oy.

Tällä kertaa Mellun tyttären entinen esimies sattui tietämään lahjakkaan tekijän ja näin löytyi Blo Creative Agencyn Lauri mukaan remmiin, joka toi vielä mukanaan Annin projektin tekstitaituriksi.

Laurin ja Annin avulla Dream Spark sai visuaalisen ilmeensä ja verkkosivunsa, ja heräsi henkiin.

Anni Roivas, Blo Creative Agency Oy.

Tällä porukalla lähdettiin sitten viemään eteenpäin yhteistä unelmaa, joka sai nimekseen Dream Spark. Matkan varrella tärkeintä on ollut, että ihmiset ovat olleet tässä projektissa aidosti sydämellään mukana.

Jokaiselle Dream Sparkin toteuttamiseen osallistuvalle on ollut kunnia-asia olla mukana tekemässä tällaista unohtumatonta elämystä nuorille. Koemme sen tärkeäksi, että jokainen nuori taustoistaan riippumatta on valmis tavoittelemaan omia unelmiaan ja haluamme olla mukana antamassa heille kipinän siihen.

Yhteistyökumppanien esittelyt

Rokmind on valtakunnallinen valmennuskumppani - jatkuvan oppimisen, kasvun ja menestyksen mahdollistaja. Uskomme, että hyvinvointi ja hyvä johtajuus luovat menestystä. Keskiössä valmennustilanteissa on ihmisen henkilökohtainen hyvinvointi ja kehittyminen – edellytyksenä tavoitteiden ylittämiselle on yksilön onnistuminen ja tiiminä menestyminen, siksi Rokmind valmennuksissa vahvistetaan esim. harjoittelukulttuuria ja työssä onnistumisen iloa. Tuotamme tiiviissä yhteistyössä asiakasorganisaatiomme kanssa – laatu, käytännön- ja ihmisläheisyys sekä valmennusten vaikuttavuus ovat toimintamme keskiössä. Sparraamme työyhteisöjä, esimiehiä, johtoryhmiä, hallituksia ja omistajia. Valmennuskielet ovat suomi, ruotsi ja englanti.

Melina Näätänen
www.rokmind.fi

Melina “Mellu” Niemi on henkinen valmentaja, kirjailija ja Rokmind-valmennusyrityksen perustaja. Hänet tunnetaan parhaiten ansiokkaasta työstään yrityssparraajana sekä kaksi kertaa maailman-mestaruuden voittaneiden Nuorten Leijonien taustajoukoista. Mellun pitkä ja menestyksekäs
ura yrittäjänä ja miljoonabisnestä luoneena yritysjohtajana on tehnyt hänestä arvostetun johtamisen ammattilaisen. Melina on myös erittäin suosittu puhuja. Mm. Speakersforumin puhujista hänellä on yksi parhaimmista palautekeskiarvoista (4,75/5).

”Olin jo pitkään pohtinut, miten eri toimijat voisivat tarjota "sport and fun" tyyppistä toimintaa mm. vähävaraisten lasten ja perheiden suuntaan. Ja nyt kun löytyi saman henkisiä ihmisiä ja tahoja, kenellä oli samat arvot ja tavoitteet, niin oli päivän selvä päätös lähteä mukaan rakentamaan tätä mahtavaa ideaa eteenpäin. Kisakallion Urheiluopisto ympäristöineen tarjoaa upeat puitteet tällaiselle toiminnalle, joten minulle oli heti selkeä valinta tarjota Kisakalliota leiritoiminnan toteuttamispaikaksi. Upea luonto ja olosuhteet "sport and fun" tyyppiselle toiminnalle löytyvät Kisakalliosta jo valmiiksi.”

Kari Seppänen
www.kisakallio.fi

Kisakalliosäätiön tarkoituksena on ylläpitää Kisakallion Urheiluopistoa sekä edistää ja kehittää liikunta- ja valmennustoimintaa, liikunta- ja terveyskasvatukseen liittyvää koulutustoimintaa sekä muita liikuntapalveluja.  Toiminnasta syntyvä mahdollinen ylijäämä palautuu säätiön tarkoituksen mukaisesti täysimääräisesti Kisakallion Urheiluopiston kehittämiseen.  Säätiön hallintoelimet ovat hallitus ja toimitusjohtaja. Hallitus hoitaa säätiön asioita ja se voi toimia ylläpitämänsä urheiluopiston johtokuntana. Toimeenpanevana elimenä on toimitusjohtaja.

”Olimme iloisia siitä, että Rokmindista oltiin yhteydessä SOS-Lapsikylään. Nopeasti kävi ilmi, että meillä on yhteinen halu auttaa ja innostaa nuoria sekä tarjota heille ainutlaatuinen kokemus, jollaiseen nuorella ei olisi muuten mahdollisuutta.  Haastavina aikoina avun tarve kasvaa ja moni nuori voi joutua luopumaan unelmastaan, rakkaasta harrastuksestaan, perheen tilanteen vuoksi. On mahtavaa suunnitella ainutlaatuista elämystä ja olla mukana hyvässä porukassa, jossa into kipinöi!”  

Päivi Häikiö & Annemi Usva-Vänttinen
www.sos-lapsikyla.fi

SOS-Lapsikylä on lapsen oikeuksia edistävä kansainvälinen lastensuojelujärjestö. Tavoitteenamme on, että jokainen lapsi ja nuori saa tarvitsemansa tuen kasvaakseen mahdollisuuksiensa mittoihin. Olemme voittoa tavoittelematon lastensuojelun asiantuntija ja palveluntuottaja. Tarjoamme apua ja laadukkaita palveluita kunnille ja perheille.

”Lähdin mukaan Dream Sparkin luomiseen, koska omassa nuoruudessani ei ollut mahdollisuuksia harrastaa erikoisia urheilulajeja siinä mittakaavassa, missä olisi ehkä itse halunnut. Pienellä paikkakunnalla lapsuuden viettäneenä lähin jäähalli löytyi omasta mielikuvituksesta, joten esimerkiksi jääkiekon pelaaminen oikean joukkueen kesken lätkäkamat päällä oli silkka mahdottomuus jo pelkästään logistisista syistä. Tämän takia koin tärkeäksi tulla mukaan mahdollistamaan elämyksiä nuorille.”

Lauri Keinänen, Blo Creative Agency Oy
www.blocreative.fi

Blo Creative Agencyn intohimona ja rakkautena on muistettavien ja erottuvien brändien kehittäminen asiakkaitamme varten, valloittavaa designia unohtamatta. Sattumalta ne ovat myös leipätyömme.